Articles

Seuraavat Pulitzer

Historialliset tiedot ovat parafraaseja lähteestä The Pulitzer Prize Novels: A Critical Backward Look, W. A. Stuckey (University of Oklahoma Press: 1981), erityisesti sivut 3-25. Tiedot siitä, miten Pulitzer-palkinto myönnetään nyt, 2000-luvulla, ovat peräisin New Yorker -lehdessä julkaistusta artikkelista, jonka on kirjoittanut Michael Cunningham, joka toimi vuoden 2012 kaunokirjallisuuspalkinnon tuomaristossa. Jos haluat lisätietoa valintaprosessista toiselta tuoreelta Pulitzerin kaunokirjallisuuden tuomaristolta, suosittelen lukemaan tämän Salonin erinomaisen kirjallisuuskriitikon Laura Millerin kirjoituksen.

Kriteerit

Pulitzer-romaanipalkinnon kriteerit muuttuivat paljon palkinnon alkuvuosina. Pulitzer sanoi palkintoa luodessaan, että se tulisi myöntää ”vuoden aikana julkaistavalle amerikkalaiselle romaanille, joka esittää parhaiten koko amerikkalaisen elämän ilmapiirin ja amerikkalaisten tapojen ja miehisyyden korkeimman tason”. Ilmeisesti joku Columbian yliopistossa (joka hallinnoi palkinnon myöntämistä) muutti sanan ”kokonainen” sanaksi ”terveellinen” ennen kuin palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran… voitte varmaan nähdä, miten se todella vinouttaa valintoja. Stuckey huomauttaa, että näin tiukkojen tapoja ja moraalia koskevien standardien noudattaminen hylkäisi kaikki koskaan kirjoitetut suuret amerikkalaiset romaanit, jolloin Pulitzerin palkintolautakunta joutuisi valitsemaan kirjoja, jotka sopivat ”pyhäkoulun kirjastoon”. En voi olla eri mieltä. Ilmeisesti myös monet kriitikot ilmaisivat paheksuntansa tätä standardia kohtaan, joka kesti vain noin vuosikymmenen.

Vuoden 1928 jälkeen palkinnon ehdot muuttuivat. Uuden standardin mukaan palkinto myönnettäisiin ”vuoden aikana julkaistulle amerikkalaiselle romaanille, mieluiten sellaiselle, joka esittää parhaiten koko amerikkalaisen elämän ilmapiirin”. Hämmennystä oli paljon. Mitä ilmauksella ”amerikkalainen romaani” tarkoitettiin, ja miten tämä ilmaus edesauttoi valintaprosessia? Ja mitä romaanin piti tehdä, jotta se kuvastaisi ”koko” amerikkalaista elämää? Tämä uusi standardi kesti koko vuoden, sillä vuonna 1930 Pulitzerin palkinto määriteltiin uudelleen siten, että sillä palkittiin ”vuoden aikana julkaistu paras amerikkalainen romaani, mieluiten sellainen, joka esittää parhaiten amerikkalaisen elämän terveellistä ilmapiiriä”. ”Terveellinen” on palannut, kuten huomaatte, ja rehellisesti sanottuna Stuckey ja minä olemme molemmat samaa mieltä siitä, että parhaan romaanin ja terveellisimmän romaanin valitsemisessa on jotakin hieman haastavaa, kun oletetaan, että kyseessä on sama asia. Sanamuodosta käy aika selvästi ilmi, että ”parhaan” pitäisi olla etusijalla ”terveelliseen” nähden, mutta sekään ei kestäisi kauaa.

Vuonna 1934 kriteerejä yksinkertaistettiin entisestään, ja aiempi sanamuoto korvattiin sanamuodolla ”paras amerikkalaisen kirjailijan vuoden aikana julkaisema romaani, joka mieluiten käsittelee amerikkalaista elämää”. Tämä kesti kaksi vuotta, ja vuonna 1936 se korvataan ”vuoden merkittävällä romaanilla”. Mikä outo valinta – ei ole edes selvää, että enää valitaan parasta romaania, mutta muita kriteerejä ei ole esitetty. Siihen se kuitenkin jää. Seuraava muutos vuoden 1936 jälkeen tapahtui vuonna 1947, jolloin sana ”romaani” korvattiin sanalla ”kirjamuodossa oleva kaunokirjallisuus” (muutoksesta puhun, kunhan pääsen asiaan). Vuodesta 2012 lähtien käytetty määritelmä on enemmän tai vähemmän yhdistelmä vuosista 1947 ja 1934 (en tiedä tarkalleen, milloin tämä muotoilu otettiin käyttöön, mutta toivon, että saan sen selville), ja se on muotoiltu palkinnoksi ”amerikkalaisen kirjailijan ansiokkaalle kaunokirjallisuudelle, joka mieluiten käsittelee amerikkalaista elämää”. Pitkän katsauksen perusteella sanoisin, että kriteerit eivät koskaan olleet kovin hyvät tai selkeät, ja se, mihin he päätyivät, vaikuttaa minusta melkeinpä heidän huonoimmalta mahdolliselta vaihtoehdoltaan (valinnan helpottamisen kannalta) ja parhaalta mahdolliselta vaihtoehdoltaan (koska se antaa heille uskomattoman vapauden) samaan hengenvetoon.

Valintaprosessi

Alussa Columbian yliopiston virkamiesten määrittelemä prosessi oli seuraava: romaanintekijät ja kustantajat olivat tervetulleita ehdottamaan mitä tahansa kyseisenä vuonna julkaistua amerikkalaista romaania yksinkertaisesti lähettämällä Pulitzerin palkintolautakunnalle ehdokaskirjeen ja kopion kirjasta. Kolmihenkinen tuomaristo (ja kyllä, he olivat tuohon aikaan poikkeuksetta miehiä), jonka jäsenyys pidettiin yleensä salassa, tarkasteli romaaneja ja valitsi niistä kolme parasta. Sitten he äänestivät ja lähettivät parhaan valintansa Columbiaan. Tämän jälkeen neuvoa-antava komitea tarkasteli kyseistä romaania ja päätti hyväksyä suosituksen, korvata sen toisella sopivalla romaanilla tai kieltäytyä myöntämästä palkintoa kyseisenä vuonna. Tämä oli virallinen käytäntö vuoteen 1934 asti (tosin tuohon aikaan moni asia oli salainen, eikä ole selvää, noudatettiinko tätä menettelyä joka kerta tarkasti).

Vuonna 1934 tuomaristoille annettiin uudet ohjeet – sen sijaan, että he olisivat esittäneet yhden romaanin ”valintana”, heidän oli esitettävä useita romaaneja ja perusteltava valintansa, ja neuvottelukunta valitsisi luettelosta, mikä romaani olisi saanut palkinnon. Tällöinkin tuomaristot tekivät usein selväksi, mikä nimi oli mieluisin, ja ilmeisesti neuvottelukunta oli yleensä halukas yksinkertaisesti tukemaan tuomariston valintaa.

Tuomaristot koostuivat yleensä akateemisista henkilöistä, joilla oli ainakin jonkin verran ammatillista kiinnostusta kaunokirjallisuuteen, mutta tuomarit olivat harvoin nykykirjallisuuden asiantuntijoita. Vuosina 1917-1974 toimineista 155 lautamiehestä vain viidellä oli todellista kokemusta ammattikirjailijana. Tämä suuntaus on muuttunut viime vuosina – esimerkiksi vuoden 2012 kaunokirjallisuuspalkinnon kolmihenkiseen tuomaristoon kuului palkittu kirjailija Michael Cunningham.

Vuodesta 2012 lähtien kolmihenkinen kaunokirjallisuuspalkintolautakunta esitti kolme ”finalistia” Pulitzerin palkintolautakunnalle (Pulitzer Board), jonka 18 jäsentä ovat Cunninghamin mukaan suurelta osin ”journalisteja ja tutkijoita”. Finalistien luettelossa olevia kolmea romaania ei aseteta paremmuusjärjestykseen, eikä tuomaristo anna lautakunnalle suositusta siitä, mikä teos olisi parempi (jos mikään niistä on). Lautakunta voi vapaasti valita minkä tahansa kolmesta finalistista tai pyytää tuomaristolta neljättä finalistia tai valita minkä tahansa muun kelpoisuusehdot täyttävän teoksen (vaikka lautakunta ei olekaan ottanut tätä viimeistä askelta – kun lautakunta ei ole valinnut yhtään finalistia palkinnon saajaksi, kuten tapahtui vuonna 2012, lautakunta päätti olla myöntämättä kaunokirjalliselle kirjalliselle teokselle Pulitzer-palkintoa).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.